Mallasleipä

Mun mielestä parasta mallasleivässä on tuo ihana kiiltävä kuori. Mä voitelen leivät siirappi-voi seoksella, sillä karamellisoitunut voi-siirappiseos maistuu mielestäni ihanalta. Siirapin voi notkistaa myös esimerkiksi kahvilla tai perinteisesti vedellä.

1 mallasleipä:

Vaikeustaso 🥄🥄

3.5 dl appelsiinimehua
1 dl rouhittuja kaljamaltaita
1 dl siirappia
1 dl kauraleseitä
1 dl ruisjauhoja
0.5 tl suolaa
4 dl vehnäjauhoja
1 ps kuivahiivaa

Lämmitä appelsiinimehu vähän yli kädenlämpöiseksi. Lisää kaljamaltaat appelsiinimehun joukkoon. Lisää myös siirappi. Lisää myös leseet, ruisjauhot ja suola. Sekoita kuivahiiva ensin vehnäjauhojen joukkoon ja lisää taikinaan. Sekoita taikina sekaisin käsin mutta älä vaivaa.

Voitele leipävuoka esimerkiksi vuokaspraylla tai tilkalla öljyä. Kumoa taikina vuokaan ja anna leivän kohota leivinliinan alla noin tunti.

Paista leipää 175 asteisessa uunissa alatasolla yhteensä noin. 1,5h. Tunnin jälkeen ota leipä uunista ja voitele sen pinta siirappi-seoksella. Paista leipää vielä n. 30min.

Mallasleipä on parhaillaan päivän parin päästä leipomisesta. Säilytä leipää mieluiten kylmässä. Mallasleipä on myös aivan ihana joululahja tai osa herkkukoria!

Vuokaleipä

Yönyli kohonnut vuokaleipä saa viikonloppuaamun tuntumaan luksukselta. Leipä on hiukan makeahko, ja siksi mielestäni niin ihana.

Kuituinen vuokaleipä resepti

Vaikeustaso 🥄🥄

4dl vettä
1dl kaurahiutaletta
2dl ruisjauhoa
2rkl siirappia
1tl suola
1ps kuivahiivaa
5-6dl Vehnäjauhoja

Sekoita kylmään veteen kaurahiutaleet, ruisjauho, siirappi, suola ja kuivahiiva. Vaivaa taikinaan vehnäjauhot.

Kippaa taikina voideltuun leipävuokaan ja painele se vuoan pohjallle. Peitä kelmulla.

Nosta vuoka kylmään ja anna sen olla siellä yön yli.

Aamulla nosta taikina lämpimään ja painele taikinaa kevyesti alas päin. Anna taikinan olla lämpimässä uunin lämpeämisen ajan. Paista leipää 175 asteisessa uunissa keskitasolla n. 35-40min.